Lälly

Mistä johtuu se sanoinkuvaamattoman vetämätön olo mikä iskee aina välillä? Oikeesti, sille harvoin löytyy selitystä, varsinkaan kovin pätevää. Voihan olla että on nukkunu vähän huonosti, tai syöny liikaa tai liian vähän, mut useimmiten sille LÄLLYLLE ei löydy syytä.

Tänään lälly on iskeny meijän perheeseen heti aamusta. Ei itteeni, onneks, mutta mies on oikein lällyjen kuningas. Pahinta siinä on, että valitetaan tylsyyttä, mutta mitään ei viittitä tehä asian muuttamiseks. "Mitä mie voisin tehä, miulla on tylsää?!"

"No mitäs jos veisit vaikka lapset ulos? Siivoot makkarin? Otat pyykit pois narulta? mene salille?!"

"en jaksa, ei huvita." Tämä selvä.

Miksköhän miusta tuntuu että se on jotenkin miun vika että hänellä on tylsää? Pitäskö miun tarjota jonkun laista viihdykettä? Uskokaa pois, tekisin sen mielelläni, mutta miulla ei riitä mielikuvitus siihen, että voisin viihdyttää sillon kun superlälly iskee. Voin vaan tarjota näitä perusjuttuja ja toivoo että joku niistä vaihtoehdoista kelpaa.

Pitäs vaan muistaa miltä se superlälly tuntuu. Kun MIKÄÄN ei huvita, mutta jotain pitäs kuitenkin tehhä. Mieluiten jotain hauskaa mutta samalla edes pikkasen hyödyllistä. Miulla kun ei oo tuollasta lällyy ollu varmaan kuopuksen syntymän jälkeen. Tuntuu että tekemistä on vaikka muille jakaa. Vaikka olisin koko päivän jalkeillani enkä pysähtyis hetkeksikään, ni silti illalla mieleen tulvii hommia ja asioita jotka olis pitäny hoitaa mutta aika/energia ei riittäny. Mies on sitä mieltä että kaikkia niitä hommia mitä teen ei olis mikään pakko tehhä heti samantien. Joo, totta. Miun ei oo mikään pakko mennä just tällä sekunnilla pesemään pyykkiä, mutta jos en tee sitä tänään niin huomenna sitä on taas paljon enemmän eikä yks koneellinen enää riitä. Imuroinninkin voi jättää myöhemmälle, paitsi jos sitä on jo viikolla lykätty ja lapset voi ruveta elämään lattialta löytyviä muruja syömällä niin sitten on kyllä jo korkee aika ottaa masiina kaapista ja alkaa huitoo. Oon ajanpuutteen inspiroimana opetellu olemaan vähän vähemmän tarkka siisteydestä, mutta joku roti sentään pitää säilyy!

Mutta siis, kun yritän muistella miltä lälly tuntuu niin pieni sympatia alkaa herätä jossain sisällä. Pahimmat överiällölällyt miulla on ollu molempien raskauksien viimesillä viikoilla. On tuntunu että pää räjähtää eikä siihen oo loppupeleissä enää mikään auttanu. Yksinäni hiljaa mökötin päivän jos toisenkin ja murisin vaan jos joku uskalti "kannustaa" että "ei enää montaa viikkoo jälellä". Siinä oli sellanen lällyjen lälly että ehkä miun lällyt on nyt lällyilty seuraavaks pariks vuodeks eteen päin. Täytyy palauttaa mieleen välillä se olotila ja sitten yrittää ymmärtää myös muitten lällyjä.

Mutta hyvä uutinen on nyt se, että ukko lähti salille! :D oon aivan satavarma että sen lällyt karisee sinne raudan sekaan ja kotiin tulee salettiin niin tyytyväinen ja hyväntuulinen mies, että se sanoo heti ovesta sisään astuttuaan " Hei rakas vaimoni, kiitos kun kannustit salille, nyt on oikein hyvä ja energinen olo, lähdettäiskö kävelylle ja leikkipuistoon?" Okei, tuo meni pikkasen yli, ei siellä sentään mitään piristeitä jaeta (tietääkseni). Mutta oon ilonen jos kotiin saapuessaan heittää vaikka hymyn, siitä on hyvä jatkaa ylös päin :)

Lällyterveiset helteestä!
XXX Daniela XXX